Bella Bambina
| kutsumanimi | Bella | painotuslaji | koulupainotus |
| rotu, sukup. | shetlanninponi, tamma | väri, säkäkorkeus | tummanruunikko, 102 cm |
| syntymäaika | 03.01.2012 (ikääntyminen) | VH-tunnus | VH12-017-0172 |
| omistaja | dissh (VRL-11518) | kasvattaja | Dark Side Trakehners |
| entinen omistaja | - | saavutukset | ei saavutuksia |
täytti 4-vuotta 03.02.2012
Kolme sanaa jotka ensimmäisenä tulee mieleen Bella Bambinaa eli Bambia katsoessa? Söpö, hurmaava ja ihana. Söpö se onkin, mutta luonnetta tältä tammalta löytyy melkein yhtä paljon mitä pienessä kylässä on voimaa. Bambi on jääräpäinen ja haluaa olla huomion keskipisteenä, minkä se on selvästikin perinyt emältään. Tamma on yhden ihmisen poni, joka luottaa vain harvoihin ja näille ihmisille se näyttää myös lempeän puolensa. Silloin tamma on rakastava ja olisi valmis vaikka hyppäämään syliin rapsutettavaksi. Jääräpäisyytensä Bambi osoittaa monella tavalla, jos asiat eivät mene tamman halutulla tavalla, voi se tehdä täydellisen stopin. Taluttaessa neiti on hieman omalaatuinen. Yleensä sen perässä saa juosta ja välillä sitä ei saa liikkeelle sitten millään konstilla. Ja auta armias kun eteen tupsahtaa mehevä ruohotupsu, helvetti on päässyt valloilleen.
Hoitaessa Bambi on yllättävän helppo. Tamma nauttii harjauksesta ja rapsutuksista enemmän kuin mistään muusta, ja pysykin tämän takia hoidon aikana paikallaan. Sitä on siis turha sitoa kiinni. Bambi saattaa mennä karsinan ovelle katsomaan pihaton tapahtumia ja tervehtiä viereisessä karsinassa olevaa Josea, mutta ei karkaa mihinkään. Kunhan on vain piilottanut ylimääräiset houkutukset, kuten esimerkiksi porkkanasäkin. Varusteet neiti antaa laittaa, hieman se saattaa pullistella kun satulavyötä kiristetään. Satulavyön saa kiristettyä kunnolla viimeistään silloin kun noustaan selkään. Kaviot on helppo putsata, Bambi nostaa melkeinpä automaattisesti kavionsa ylös ja laskee ne kun on sen aika. Välillä tylsistyttyään tamma saattaa tökkiä turvallaan hoitajaa ja nostella harjoja laatikosta ja viskoa niitä ympäriinsä, mutta tähänkin auttaa pieni rapsutushetki ja tamman ylimääräinen huomioiminen.
Ratsastaessa Bambin kanssa on oltava päättäväinen, jotta saa esiin sen parhaat puolet. Päättäväinen meininki ja hyvä alkuverryttely vaikuttavat asiaan suuresti. Tamman kanssa on todellakin tehtävä heti alusta alkaen töitä, jotta sen saa eteenpäin kunnolla. Kun Bambin saa hyvin kuulolle ja liikkeelle, ovat sen askeleet liitävät, eteenpäinpyrkivät ja tasaiset. Tai no niin liitävät kuin pienellä shetlanninponilla voi vain olla. Ja näin tammasta astuu esiin hieno kouluponi, joka osaa liikkeet Helppo B:hen saakka. On kuitenkin turha olettaa, että kun neidin kerran saa liikkeelle, pysyisi se myös liikkeellä. Ehei, selässä on tehtävä koko ajan töitä, ei se töitä yksin halua tehdä. Esteillä tamma kuumuu ehkä hieman, eikä se oikein keskity hommaan. Tästä seuraa usein kieltoja ja pudotuksia. Neidillä on myös paha tapa liikaa kuumuttuaan esitellä rodeo taitojaan. Maastossa Bambi on hieman säikky, varsinkin kun sen kanssa lähtee sinne yksin. Jos sillä on muuta hevosseuraa mukanaan, on se rennompi ja rauhallisempi, eikä säiky jokaista kuuluvaa ääntä.
Kisoissa Bambilla on tapana loistaa, koska sen näyttämisen halu on niin suuri. Söpöllä olemuksellaan neiti kerää usein myös kehuja ja ylimääräisiä herkkupaloja. Traileriin tamma menee nopeasti eikä liiemmin mitään ongelmia ole ilmennyt. Bambi on koko matkan rauhallisesti, mutta tullessaan ulos trailerista, päästää se ilmoille yleensä kimakan tervehdyksen.
© dissh
Sukutaulu
| i. Kris-Emil KH |
ii. Haywood SVA |
iii. All Black † |
| iie. Beautriu † | ||
| ie. Super's Mini-Inka |
iei. Milk Boy | |
| iee. Lollypop | ||
| e. Princesse Bella FK YLA2, KRJ II, ERJ I |
ei. Bye Samson ERJ III † |
eii. Silent's Superhero |
| eie. Korall SWE ERJ III, YLA2 † | ||
| ee. You're Funny FK YLA3, KRJ II |
eei. VIR MVA Ch Lucky Fellow KTK-III, YLA3, KRJ II † | |
| eee. Wou's Chess KRJ III, VVJ III, YLA3 |
Kilpailukalenteri
Tässä on Bambin kaikki sijoitukset. Kaikki Bambilla kisatut kisat löydät täältä. En merkkaa enää kaikkia kisoja, vain sijoitukset.
KRJ sijoituksia 14, sijoituksista voittoja on 3
Suluissa oleva numero luokan perässä, esim. (1.), tarkoittaa luokkanumeroa
08.03.2012 - KRJ - Helppo C - 5/60
14.03.2012 - KRJ - Helppo C - 1/60
14.03.2012 - KRJ - Helppo C - 3/40
14.02.2012 - KRJ - Helppo C - 4/30
15.03.2012 - KRJ - Helppo B (2.) - 4/40
16.03.2012 - KRJ - Helppo B (1.) - 6/40
17.03.2012 - KRJ - Helppo B (1.) - 1/40
18.03.2012 - KRJ - Helppo B (2.) - 4/40
20.03.2012 - KRJ - Helppo B - 4/60
22.03.2012 - KRJ - Helppo B - 6/60
24.03.2012 - KRJ - Helppo C - 2/60
26.03.2012 - KRJ - Helppo C - 1/60
26.03.2012 - KRJ - Helppo B - 5/60
31.03.2012 - KRJ - Helppo B - 4/60
Jälkikasvu
00.00.0000 she-o/t. Nimi (i. Isä)
Päiväkirjat ja valmennukset
04.03.2012 - päiväkirjamerkintä
Bambilla on kisoissa mennyt hyvin ja toivotaan, että tulevaisuudessakin menee. Toivottavasti se myös periyttäisi varsalleen hyvät liikkeet. Kyllä luitte oikein: huomenna shetlanninponiori Hipi astuu Bambin. Neidillä ei kyllä ikää ole kuin huimat neljä vuotta, mutta minusta se on okei, että se saa kokemusta äitiydestä jo nuorena. Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja Bambi saisi terveen varsan!
02.03.2012 - päiväkirjamerkintä
Oli todella hieno sää ulkona, mutta loskaisen maan takia päätin mennä irtohypyttämään Bambia maneesiin. Olin aamulla päästänyt molemmat ponit tarhaan ja Bambi oli päättänyt, ettei ollut vielä valmis menemään sisälle. Niinpä sain hetken aikaa houkutella neitiä ennen kuin sain sen tulemaan luokseni. Tässä tapauksessa porkkana veti Bambia puoleensa. Harjasin tamman huolellisesti, jonka jälkeen puin sille suitset päähän ja suitsiin kiinnitin juoksutusliinan. Maneesille kun lähdimme neiti päättää näyttää pirteytensä ja tepasteli eteenpäin, ja minä sain tehdä kaikkeni, jotta pysyisin pystyssä liukkaalla maalla. Maneesissa juoksutin Bambia hetken aikaa ennen kuin päästin sen vapaaksi. Ja mitä siitä seurasikaan kun se pääsi vapaaksi? Pieni rodeonäyte ja laukkaspurtit, Bambi selvästi nautti vapaudestaan. Rakensin nopeasti muutaman pienen esteen kujalle ja sitten olikin aika siirtyä tositoimiin. Ohjasin Bambin kujalle, mutta sepä ei halunnutkaan hypätä vaan kääntyi takaisin. Toisella kerralla onnistui jo paremmin kuin myös kolmannella kerralla. Tarpeeksi hypytettyäni tammaa kävelytin sitä vielä maneesissa ja sitten lähdimme jo takaisin tallille.
02.02.2012 - päiväkirjamerkintä
Bella Bambiina eli Bambi saapui tänään Riihelään. Mukavanoloinen tamma, johon aletaan nyt pikkuhiljaa tutustumaan kunnolla ja katsotaan missä vaiheessa päästään kisakentille. Toivottavasti yhteistyömme sujuu hyvin ja sijoituksia saadaan kasaan riittävästi. Toivottavasti tamma on perinyt emältään eteenpäinpyrkivyyden, eikä olisi ihan mikä tahansa pullaponi, josta vauhtia ei löydy. Katsotaan mitä Bambilla on meille tarjottavana.
Kuvagalleria
kuvat © Miitta Pyy
Bella Bambina on täysin virtuaalinen hevonen, hevosen tiedot ovat siis kaikki päästäkeksittyjä!